TYLY KOHTALO: Väliaikainen historiatiedote 1989 - 2009.

Tyly Kohtalo-yhtyeen muodostavat nykyisin (aakkosjärjestyksessä) Veli-Pekka ”Pökö” Jäppinen, kitara ja slide, Seppo Järvinen, kitara, Jari Korhonen, basso, Teemu Liehu, koskettimet, Pekka Pulkkinen, laulu ja harppu ja Eero Rantasila, rummut. Oheinen historiikki on vuonna 2009 Jäppisen vähintäänkin heikohkon muistin varassa kokoonkursittua tajunnanvirtaa…

1989 ... Tylyn Kohtalon esiaste syntyi kun olin 1989 alussa, viiden vuoden seikkailujen jälkeen, palannut maailmalta takaisin Jyväskylään ja soittoinnossani halusin perustaa taas bändin. Paras ystävä ja opiskeluaikojen kämppä–ja soittokaverini Hannu ”Uppe” Nyholm oli selvä valinta toiseen kitaraan, koska oltiin soiteltu jo 1980-luvun alussa Jätebändissä bluesia yhdessä, ja bluespiireistä haalittiin myös tutut Saku Rautiainen bassoon ja Arska Nieminen rumpuihin. Mitään tähtäintä tai muuta sellaista vakavampaa ei mielessäni ollut, soittohaluja vain, ja treenikämppä oli Kortepohjan ylioppilaskylän paljon nähnyt ja bändejä maailmalle saattanut Lillukka. Keikkoja ei muistaakseni ollut ja alussa olin pakotettu laulamaan, mikä jo synnytti bluesia niin laulajassa kun soittokavereissakin. Tulevan vaimoni ilmaannuttua kuvioihin 1990 löytyi hänen tuttavapiiristään onneksi mikrofonin ääreen Jussi Kokko, pianoa soittava, naisia laulullaan myöhemmin keikoilla itkettävä ”suomibluesin Sinatra”.

1991 - 1993 ... Varsinainen Tyly Kohtalo-bändi syntyi sitten keväällä 1991, kun Sakun lähdettyä bassoon tuli Kajaanista juuri paikkakunnalle muuttanut Jari Korhonen. Jari myös keksi nimen bändille ehdottamalla typistystä Tylympi Kohtalo-nimisen 70-luvulla Suomen Talvisota-bändin raunioille syntyneen ”hippibändin” nimelle; tosin myöhäisempiä vaiheita ajatellen nimeksi olisi pitänyt laittaa ”Tylyäkin Tylympi Kohtalo”… Syy suomenkieliseen nimeen oli myös se, että tässä vaiheessa yhtyeemme oli jo vaihtanut laulukielen Kokon vaatimuksesta englannista suomeksi, mitä pidin aivan hullun hommana ja pahimman luokan ”pyhäinhäväistyksenä”. Ryhdyin sitten kuitenkin tekemään vaihtoehtojen puutteessa sanoja tuttuihin bluespiiseihin suomeksi. Samana vuonna vaihtui toiseen kitaraan Antero ”Antsu” Perttunen, pitkän bluesuran jo silloin tehnyt konkarikitaristi, Upen siirryttyä ”estraadeilta eläkkeelle”, kuulemma tylysti saneerattuna, mistä yhä kiistellään… Joka tapauksessa tällä kokoonpanolla Kokko, Jäppinen, Nieminen, Perttunen, Korho-nen soitettiin pari vuotta, pääasiassa Jyväskylän vanhassa Jazz-baarissa Blues Live ry:n tapahtumissa ja syksyn bluespäivillä, yksi ainoa keikka Joensuuhun tehtiin. Treenipaikkana oli Antsun työpaikka sokeain koululla keskussairaalan kupeessa. Treenejä ja keikkoja oli kiireisten miesten menojen vuoksi vähän, mistä syystä rumpaliamme Arskaa kaapattiin välillä ”lainaan” paikallisen bluesin Isähahmon, BluesHessu Heinosen bändiin, mihin hän sitten 1993 jäikin.

1993 – 1994 – 1995 – 1998 - 1999 ... Tilalle löytyi mm. Dixie Fried -yhtyeessä soittanut virtuoosirumpali Olli Ranttila, mutta yhteistyöstä tuli lyhyehkö koska meidän muiden soittotaito ei kerta kaikkiaan riittänyt ammattimiehen toivomalle tasolle. Yksi keikka tehtiin ennen kuin sopuero tuli 1994 keväällä, kaikkemme antaneina. Paikalle löytyi vasta vuoden 1995 puolella rumpalimestari Rami Väyrysen oppilastallista uusi rumpali, Pekka Mämmelä, joka istui heti bändiin kuin kotisohvaan. Treeneistä on erityisesti tuolta ajalta jäänyt mieleen Savelassa sijainnut treenipaikkamme, vanha, nyt jo purettu varasto, jossa teatteri Yövieraat säilytti ja rakensi kulisseja ja jossa oli erinomainen akustiikka ! Pekka teki yhtyeessä miehen työn, oli pätevä ja tekninen rumpali ja sai meidätkin skarppaamaan, mutta sitten mies lähti vaimon ja työn perässä Tampereelle 1997, ja taas oltiin ilman rumpalia. Ei auttanut muu kuin basistimme Jarin – entisen rumpalin – istua pallille, ja bassoon kaivettiin eläkkeeltä elävä legenda, Jyväskylän bluesbassottelijoiden Isopomo, Aatu Saikkonen. Kevään 1998 Vaajakoskella Sokoksen vanhan pääkonttorin pommisuojassa treenattuaan tämä kokoonpano ehti kuitenkin tehdä vain yhden keikan sen syksyn Blues Live-tapahtumassa, sitten bändiin iski jonkinasteinen ”motivaation puute” ja jäsenten tällaiselle vanhan liiton bluesmiehelle käsittämättömät kiireet, joita riitti niin, ettei edes yksiä treenejä saatu aikaan yhdeksään (9) kuukauteen ! Ja sitähän ei soittaja kestä, joten hajoitin kokoonpanon syksyllä 1999 ja aloin etsiä uutta väkeä.

2000 - 2001 ... Talvi oli pitkä ja ankea, ja uusi elämä alkoi vasta kesällä 2000 kun pantiin vahinko kiertämään ja toiseen kitaraan saatiin houkuteltua poisjäänyttä Antsua korvaamaan Shorty H & The Blues Sharks-yhtyeestä Seppo ”Albert” Järvinen, ärhäkkä ja taitava rock- ja blueskitaristi joka oli muuttanut takaisin Jyväskylään. Uudeksi rumpaliksi oltiin samaan syssyyn tavoitettu Jouko Kinniä, myös pitkän linjan kokenut soittaja, Jari siirtyi taas bassoon ja Jussi jatkoi laulajana. Bändillä oli sopivasti keikkoja ja myös Muuramen Blueveljet-studiolla äänitetty ensimmäinen viiden piisin demo näki päivänvalon 2001. Ja siitähän ei hyvä seurannut… Demon ”vapauttamana” heräsi ajatus ryhtyä hakemaan keikkaa muualtakin kuin yleisön kyllästymiseen asti tahkotusta Jyväskylästä, mikä olisi vaatinut vielä kaikinpuolista skarppausta ja paljon treeniä. Jussi ei katsonut voivansa tai ehtivänsä ryhtyä tällaiseen ponnisteluun, ja 10 vuotta kestänyt yhteinen, pääosin kivinenkin taival päättyi. Uuden laulajan etsintä alkoi, ja erittäin hyvä laulaja löytyikin tilalle syksyllä, jopa paikkakunnalta, pohjoisen Suomen kasvatti Esa Viirret. Niin tutuksi käyneeksi huonoksi onneksi perheensä työasiat muotoutuivat esteeksi bändiyhteistyölle, joka ei edennyt alkua pitemmälle.

2002 – 2003 ... Tauko paikalla, ja uusi haku päälle. Keväällä 2002 löytyi Jazz Barin tarjoilijan vihjeen perusteella suureksi ihmeeksemme ihka oikea Bluesmies, harpisti-laulaja Pekka Pulkkinen, myös pohjoisen poikia. Pekka soitti jo bändissä, suomalaisen bluesin kärkikaartiin jo silloin lukeutuneessa Bluestone-yhtyeessä, mutta alkututustumisen jälkeen hän katsoi voivansa kokeilla myös tätä ”epäpuhdasta allianssia”, noin malliksi. Alkoi ankara treenaaminen Pekan tiukassa ohjauksessa, ja ensimmäinen keikka oli Blues Live ry:n Suomilaiva Soi – bluesristeilyllä 2002 elokuussa, jossa hihkuva yleisö vastaanotti bluesin kuumaa sanomaa hikisessä elokuun kuutamoillassa. Tämä jäi kuitenkin tämän kokoonpanon ainoaksi keikaksi sillä jo alkukeväällä 2003 bändi hajosi ns. ”sovittamattomiin ristiriitoihin”, joista kukaan oikeastaan ei tiennyt mitä ne lopulta olivat; egojen yhteentörmäyksiä…? Seurasi taas perinteinen tyly tauko, ja uuden laulajan etsintä; ilmoituksia laiteltiin, karaokepaikoissa kuunneltiin, koelauluja järjestettiin ja kaikilta tahoilta kyseltiin, mutta aluksi ei onni tietenkään potkinut. Koelaulajien kommenteista on jäänyt bändille lentävä lause ”Eikös tää blues oo vähän sellasta pappojen musiikkia”, sekä muistoihin eräs kokelas joka kieltäytyi laulamasta paria kappaletta koska niissä oli hänen mielestään ”epämoraalisia ilmaisuja”… tilannetta voisi kuvailla ”köyhän miehen” esi-Idols-kisaksi bluesin saralla, vain tähdet jäivät löytymättä, jollei lasketa tangolaulaja Ilaria jossa oli tähtiainesta, mutta joka päätti sitten kuitenkin olla aloittamatta uutta aluevaltausta. Hyvä tuuri on Tylylle Kohtalolle tuntematon käsite, mutta sitten kerrankin sattuma tuotti satoa: vanha rumpalimme Mämmelän Pekka esitteli 2003 Tampereella käydessämme Jyväskylässä asuvan kaverinsa Matti Hankosen sopivana laulumiehenä, ja uusi kokoonpano oli syntynyt. Alkoi treeniputki uudessa harjoituskämpässä Vaajakummun koulun loistavassa musiikkiluokassa, tosin hitaalla tempolla, mutta sitten ässäkitaristimme Seppo jäi isyyslomalle, jota kestikin sitten lähes 5 vuotta. Tilannetta paikattiin pestaamalla Sepon sijaiseksi itseään Jyväskylän ”vähiten bluesmieheksi” tituleeraava naapurini; muusikkokonkari, kosketinsoittaja-kitaristi-basisti Teemu Liehu.

2004 - 2005 ... Ensimmäinen keikka tehtiin syksyllä 2004, ja myös Blues News – lehdessä oli juttu bändistä ja sen suomenkielisistä sanoituksista, mutta vasta 2005 oli taas hieman vilkkaampi keikkailuvuosi, esiinnyttiin paikallisissa kuppiloissa ja Korpilahden Satama-bluesissa. Bändi oli myös mukana keskisuomalaista bluesia esittelevällä Blues Live! ry:n kokoelmalevylle, joka julkaistiin bluesyhdistyksen 25-vuotisjuhlien kunniaksi. Arvostelut alan lehdissä olivat bändin osalta myönteisiä.

2006 - 2007 ... koko bändin kasaan saaminen edes treeneihin vaikeutui muiden touhujen puristuksessa, ja ainoa keikka koko bändillä olikin Laukaan Puimuriblues elokuussa, jossa Mämmelä tuurasi Kinniää. Joukon kanssa hyvin sujunut yhteistyö jouduttiinkin sitten yhteisestä sopimuksesta lopettamaan hänen muiden velvollisuuksiensa vuoksi saman syksynä koska yhteistä soittoaikaa oli vaikea löytää. Keväällä 2006 oli myös aloitettu omakustannelevyprojekti Teemun hääriessä soitta-jana, äänittäjänä, miksaajana, sovittajana, ja usein myös sovittelijana. Levystä piti tulla senhetkisen kokoonpanon tilaa edustava levy, mutta bändin ukkojen saaminen studioon olikin kiireiden vuoksi lähinnä toiveajattelua, joten tuotoksesta päätettiin muokata ”kokoelmalevy” jossa riekkuisi myös vanhoja Tylyläisiä kuten Arska, Antsu ja Mämmelän Pekka sekä Jussi. Projekti on edelleen työn alla… Joukoa korvaamaan Jari houkutteli syksyllä 2006 rumpuihin jo 70-luvulla mainetta saavuttaneessa Elokorjuussa soittaneen opiskelukaverinsa, Eero Rantasilan, joka oli myös seuraillut edesottamuksiamme joillain keikoilla, myönteisesti yllättyneenä. Tammikuussa 2007 heitettiin ensikeikka kokoonpanolla Jäppinen, Korhonen, Liehu, Hankonen ja Rantasila kulttuuriravintola Ylä-Ruthilla, jossa Teemu uhrautuvasti soitti kuumeisena, maaten tauoilla takahuoneen lattialla kotiinmenokomennoista huolimatta !! Ilta oli muutenkin värikäs yleisön antaumuksellisen vastaanoton ja ”iloisuuden” asteen vuoksi… keikalta tehdyllä nauhoituksella kuuluu mm. paikalla olleen ex-basistimme Aatun rohkaisevia ja myötäeläviä huutoja !! Tämän jälkeen Matin osalta treenitauko venyi kuitenkin muiden kiireiden vuoksi taas kuukausien mittaiseksi, kesällä onnistuttiin tekemään yksi tilaushääkeikka. Pari kolme yksityiskeikkaa heitettiin myös ilman ”bisneksiään” hoitanutta Mattia, allekirjoittaneen rääkätessä laulullaan kuulijoita, pakon edessä; keikkojahan ei peruta ! Lopulta touhu oli tuomittu kuolemaan omaan mahdottomuuteensa, ja päätin ottaa uudelleen yhteyttä Pulkkisen Pekkaan, koska hän oli vuosien mittaan muidenkin bändiläisten mielestä osoittautunut bändiin kaikkein parhaiten sopivaksi keulahahmoksi eri tyylien ”asiantuntijana” ja mehukkaana soittajana ja laulajana. Onnistuin suureksi iloksemme puhumaan Pekan ympäri, ja syksyllä 2007 hän palasi takasin mikrofonin ja harpun ääreen! Matille muutoksen ilmoittaminen olikin sitten se tuskallisin paikka, vaikka emme ehkä koskaan tavoittaneet oikeanlaista ”kemiaa” keskenämme…

2008 – 2009 ... Talvi kului Pekan kanssa rattoisasti vanhaa materiaalia mieleen palautellen ja uutta treenaten. Vuosien varrella olin myös haikaillut Seppo Järvistä takaisin bändiin, kos-ka hänen kanssaan soitto oli ja on minulle aina mieluista, ja otin myös häneen yhteyttä. Iloni olikin ylimmillään kun Seppokin hetken mietittyään hyppäsi takaisin ykkös-kitaristin tontille, ja vanha jengi oli taas koossa, Teemu ja Eero vahvistuksina! Ensimmäinen keikka oli toukokuussa 2008, pitkään tutkainta vastaan kamppailleille suomibluesmiehille sopivasti sotaveteraanien juhlapäivätilaisuudessa Jyväskylän bluesin keitaassa, Popparissa. Keikkoja heitettiin myös syksyn 2008 Blues Live – tapahtumassa ja pari kulttuurin kehdossa Ylä-Ruthilla. Vuotta voisi vihdoin viimein kuvata ”seestymisen” jaksona, bändi saapui alueelle jossa ”papat voisi heilua” ja hakea sitä ominta ilmettä joka sopisi bändille ja ehkä miellyttäisi muitakin…

Jatkuu ...